lauantai 4. heinäkuuta 2020





VENÄJÄ,VENÄJÄ, VENÄJÄ!





24.kesäkuuta 2020 Venäjällä vietettiin toisen maailmansodan voitonpäivää. Normaalisti päivää vietetään joka vuosi 9. toukokuuta, mutta tänä vuonna koronaviruksen takia päivää oli jouduttu siirtämään. Tämä vuosi oli juhlavuosi, sillä sodan päättymisestä oli kulunut tasan 75 vuotta. 24. kesäkuuta oli sikälikin sopiva juhlapäivä, että aikoinaan juuri 24. kesäkuuta 1945 vietettiin Punaisella torilla voitonpäivän paraati. Silloin sotilaat marssivat ja heittivät saksalaisten osastojen voitettuja lippuja maahan Leninin Mausoleumin eteen. Paraatia oli vastaanottamassa silloinen Neuvostoliiton johto Stalinin johdolla.

Venäläisillä ja meillä länsimaisilla ihmisillä on ollut jo pitkään täysin erilaiset käsitykset paraatin merkityksestä. Siksi on syytä paneutua hiukan asiaan. Neuvostoliitto kärsi toisessa maailmansodassa kenties suurimmat tappiot sodan aikana: monien laskelmien mukaan yli 27 miljoonaa henkeä. Silti näiden uhrausten jälkeen Neuvostoliitto voitti sodan ylivoimaisesti. Sanotaan, että jokainen perhe menetti jonkun sukulaisen sodan aikana. Siksi kansan mielestä sotaa ja tätä voitonpäivää ei saa unohtaa. 95 prosenttia Venäjän kansalaisista on sitä mieltä, että vuonna 1945 saavutettu voitto on viime vuosisadan tärkein tapahtuma Venäjällä.


Meillä länsimaissa hyvin yleinen käsitys on, että aikoinaan Neuvostoliitto ja nyt Venäjä pullistelee ja haluaa näyttää sotilasmahtiaan, varsinkin paraatilla, joka pidetään Punaisella torilla. Tämä olisi sotamahdin esittelyä, mutta näinhän ei ole. Tästä ei ole kysymys. Tarkoitus on muistaa tuo mennyt sota. Tarkoitus on muistaa, että enää koskaan ei tule vastaavaa sotaa, jossa menetetään miljoonia ihmisiä. Tarkoitus on muistaa niitä menetettyjä ihmishenkiä, joita tuossa sodassa menetettiin ja pyrkiä estämään uusia vastaavia sotia. Paraati on eräänlainen muistotilaisuus, jolle on muodostunut määrätynlainen traditio. Tätä voisi verrata Suomessa esimerkiksi yhdistetyksi itsenäisyyspäiväksi ja lippujuhlaksi. Juuri missään muualla ei vietetä tällaista päivää.
Spasskajan tornin kello 10

Tänä vuonna paraati pidettiin 28:ssa kaupungissa. Pietarissa siihen osallistui myös laivasto. Moskovan paraatiin osallistui yli 13 000 sotilasta, yli 200 ajoneuvoa ja 75 sotilaskonetta. Kuten viime vuosina myös naissotilaita oli mukana. Mukana oli myös ulkovaltojen joukkoja 13 valtiosta.. Heitä tulee joka vuosi yhä enemmän. Tänä vuonna olivat mukana mm. Kiinan, Intian, Valkovenäjän, Kirgisian ja Kazakstanin joukkoja.
Venäjän lippu ja Voiton lippu saapuvat Punaiselle torille.

Paraati alkoi sillä, että joukot ja katselijat asettuivat Punaiselle torille. Vähän vaille kymmenen presidentti Vladimir Putin saapui paikalle ja kätteli veteraanit. Tasan kello kymmenen Spasskaja-tornin (Спасская башня, "Vapahtajan torni") kello löi kymmenen. Sitten kuuluisan marssin tahdissa tuotiin Venäjän lippu ja Voiton lippu Punaiselle torille. Puolustusministeri Sergei Shoigu tarkasti joukot. Putin piti lyhyen puheen. Seurasi minuutin hiljaisuus kuolleiden muistolle. Kaikki nousivat seisomaan tuon minuutin ajaksi. Sitten seurasi Venäjän kansallishymni tykinlaukausten säestämänä. Varsinainen joukkojen marssi alkoi Voiton lipun ja Venäjän lipun kantamisella. Alussa oli historiallinen osuus, eri rintamien tunnusliput ja eri osastojen voitonliput. Tätä seurasivat historialliset joukko-osastot. Sitten tulivat ulkomaiset joukot 13 eri valtiosta: Azerbaidzanin, Armenianin, Valkovenäjän, Intian, Kazakstanin, Kirgisian, Kiinan, Moldovan, Serbian, Tadzikistanin, Turkmenistanin ja Uzbekistanin joukko-osastot. Sitten seurasivat Venäjän armeijan eri osastot.

Presidentti Putin piti puheen.

Eri rintamien tunnukset. Sotilaat alkuperäisissä asuissaan.

Kasakat värikkäissä asuissaan.

Intialaiset värikkäissä asuissaan.

Myös naiset olivat mukana.


Tämän jälkeen seurasivat moottoroidut joukot. Kärjessä oli 30 toisen maailmansodan kuuluisinta panssarivaunua T-34. Vaunusta on sanottu, että se oli toisen maailmansodan paras panssarivaunu. Sen eri malleja on valmistettu maailmassa eniten. T-34 on yhä käytössä joidenkin maiden panssarivoimissa modernisoituina versioina. Näitä seurasi nykyiset aseet, joita on turha kommentoida tässä, koska niistä on kirjoitettu joka paikassa niin paljon. Maavoimien jälkeen seurasivat ilmavoimat. Tasan 75 helikopteria ja lentokonetta lensi punaisen torin yli. Viimeisenä Punaiselta torilta poistui orkesteri.

Kuuluisa T-34

Ilmavoimat

Paraatia voi katsoa osoitteessa:


Ilmavoimien paraatia voi katsoa:

https://www.1tv.ru/shows/den-pobedy/parady-pobedy/vozdushnyy-parad-posvyashennyy-75-y-godovshine-velikoy-pobedy


Paraati päättyi ja ihmiset poistuivat Punaiselta torilta. Putin ja muut eri valtioiden päämiehet kävelivät torilta muurin kulman taakse, jossa sijaitsee Tuntemattoman sotilaan hauta ja ikuinen tuli. Hautaan on haudattu tuntematon sotilas ja haudassa lukee venäjäksi  "Имя твоё неизвестно, подвиг твой бессмертен. suom. Nimesi on tuntematon, tekosi on kuolematon". Täällä he laskivat yhteisen seppeleen haudalle. Tähän osallistuivat Putinin lisäksi Uzbekistanin, Valkovenäjän, Serbian, Moldavian, Kazakstanin, Bosnian ja Herzegovinan, Abhasian ja Etelä-Ossetian päämiehet.  


Tuntemattoman sotilaan hauta. "Nimesi on tuntematon, tekosi on kuolematon".


Tavallisesti samana päivänä miljoonat ihmiset osallistuvat Kuolemattomien rykmentin marssiin eri puolilla maailmaa, mutta nyt koronaviruksen takia se oli peruttu. Kuolemattomien rykmentissä tavalliset ihmiset kantavat sodassa kuolleiden esivanhempiensa kuvia ja näin kunnioittavat heidän muistoaan. Illalla järjestettiin Moskovassa valtava ilotulitus.

Uusi 25 metriä korkea pronssipatsas neuvostosotilaasta.

30. kesäkuuta paljastettiin Rzhevin lähellä Tverin alueella uusi muistomerkki Neuvostoliiton sotilaalle. Se on 25-metrinen pronssinen patsas neuvostosotilaasta, joka liitää kurkien siipien avustamana kuolleena ja katselee alas eläviä maailmassa. Muistomerkki perustuu Rasul Gamzatovin runoon "Kurjet", jonka on säveltänyt Jan Frenkel. Tuolla alueella kuoli toisessa maailmansodan taisteluissa 1 300 000 sotilasta. Muistomerkin kasvot ovat yhden noissa taisteluissa kuolleen sotilaan todellisista kasvoista. Muistomerkkiin kuuluu vielä  museo sodasta. Alueella on suoritettu valtavia kaivauksia. Museon kohdalla lattia on tehty lasista, jonka läpi näkyy kaivauksista millainen sota alueella vallitsi. Se on täynnä luoteja ja sirpaleita, kypäriä ja aseita, sotilaiden tarvitsemia esineitä sekä venäläisten että saksalaisten puolelta. Muistomerkkiä olivat paljastamassa Vladimir Putin ja Valkovenäjän Aleksander Lukashenka. Muistomerkki on rahoitettu keräysvaroilla, se ei ole valtion rahoittama. Putin ja Lukashenka istuttivat alueelle vielä kaksi kuusta.

Aleksander Lukashenka ja Vladimir Putin istuttivat kaksi kuusta patsaan alueelle.

Kappaleen "Kurjet", johon veistos perustuu, voit kuunnella osoitteesta:



1. heinäkuuta järjestettiin Venäjän uuden perustuslain äänestys. Tämä johtui siitä, että nykyisen Venäjän ensimmäinen perustuslaki hyväksyttiin 12. joulukuuta 1993. Tällöin Neuvostoliitto oli juuri hajonnut pari vuotta aikaisemmin ja lakiin vaikuttivat voimakkaasti Yhdysvallat ja länsimaat. Venäjä oli täysin sekasorron vallassa ja länsimaiden tarkoitus oli hajottaa Venäjä pieniin osiin Neuvostoliiton jäljiltä. Silloinen presidentti Boris Jeltsin oli täysi idiootti ja alkoholisti ja kaikille vaikutteille altis. Venäjää ryöstettiin surutta ja omatkin oligarkit varastivat suunnattomia määriä Neuvostoliiton omaisuutta. Tavallinen ihminen eli kurjuudessa. Tuossa tilassa muodostettiin silloinen perustuslaki. Suurimpana virheenä venäläiset ovat pitäneet sitä, että he luottivat länsimaihin. Esimerkiksi heille luvattiin, että Nato ei lähene Venäjän rajoja milliäkään. Mutta mitä me olemme nähneet? Nyt Nato on kaikkialla suoraan Venäjän iholla. Maailma on muuttunut vaaralliseksi.

Vanhemmat ihmiset muistelevat usein lämmöllä Neuvostoliiton aikoja. Kaikilla oli töitä, ruokaa oli riittävästi, sairaanhoito ja koulutus olivat ilmaisia, maa oli turvallinen, toinen supervalloista. Nuorempi väestö ei tunne näitä asioita. Nyt oli siis korkea aika jo vihdoin tehdä puhtaasti venäläinen uusi perustuslaki. Täällä meillä ja länsimaissa on pyritty keksimään kaikenlaisia verukkeita Putinista alkaen uuden perustuslain perustamisesta ja äänestämisestä. Venäläisten mielipidetiedustelujen mukaan koko Venäjän historian kaikkein halveksituin henkilö on Mihail Gorbatsov. Hän hajotti Neuvostoliiton. Toiseksi halveksituin on Boris Jeltsin. Hän myi ja hajotti Venäjän. Venäjän historian suosituin henkilö on Josif Stalin. Hän voitti toisen maailmansodan. Toiseksi suosituin on nykyinen presidentti Vladimir Putin. Hän nosti Venäjän takaisin kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että oli jo korkea aika laatia uusi kokonaan venäläinen oma perustuslaki. 78 prosenttia äänesti uuden perustuslain puolesta

Koronavirus on antanut myöten myös Venäjällä. Elämä alkaa palautua normaaleihin uomiin. Ihmiset palailevat töihin, kaupat ja ravintolat ovat avanneet ovensa, museot ja teatterit avanneet ovensa, lomakohteet avautuneet, matkustaminen alkaa normalisoitua, rajoja on avattu lukuisiin suuntiin. Venäjällä on kehitetty lukuisia lääkkeitä virusta vastaan ja ainakin kaksi rokotetta on testivaiheessa. Toisen pitäisi tulla käyttöön jo syksyllä. Ainakin ensimmäisen aallon pahin vaihe on ohitettu.



27. kesäkuuta Pietarissa vietettiin keskellä yötä kuuluisa juhla "Purppurapurjeet". Tämä on kuuluisa ympäri maailmaa ja kohdistettu nuorille. Vanhemmatkin katsovat sitä mielellään. Tapahtuma perustuu Alexander Greenin kertomukseen "Scarlet Sails", joka on kirjoitettu vuosien 1916 - 1922 välisenä aikana Pietarissa. Teos julkaistiin 1923 venäjänkielisenä. Tarina kertoo tytöstä Assolista, joka menetti äitinsä kahdeksan kuukauden ikäisenä ja asui merimiesisänsä kanssa. Vanha tietäjä ennustaa tytölle, että kerran kaukaisesta maasta saapuu prinssi valkealla aluksella, jossa on purppuran väriset purjeet ja vie hänet kaukaiseen onnenmaahan. Tyttöä kuitenkin kiusattiin, mutta moninaisten tapahtumien jälkeen eräänä yönä ilmestyi merelle valkea alus jossa on purppurapurjeet ja tyttö kiisi pitkin meren pintaa alukselle. Kirjasta on tehty myös ooppera ja baletti ja tämä kuuluisa tapahtuma Pietariin, jota vietetään joka vuosi. Se on ajoitettu siksi päiväksi, kun alumneilla on juhlat. Tapahtuma on valtava ilotulitustapahtuma, jota nuoret tulevat katsomaan ympäri Venäjän maata. Sanotaan, että jos toivoo jotain, kun näkee "Purppurapurjeet" tuo toive toteutuu. Nuoret yleensä toivovat jotain hyvää tapahtuvaksi. Laivan nimi on " Россия" eli Venäjä.



Linkki, josta näet tämänvuotisen tapahtuman:


https://www.1tv.ru/shows/koncerty/koncerty/alye-parusa-2020-vypusk-ot-27-06-2020






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan!