Kirkasotsainen mies

TOIVOILTAAN ISÄNMAA OTTI

Tällä kertaa blogikirjoitus ei ole minun tekemäni vaan laitan nimimerkin Tuskanen Pakka kirjoittaman  blogikirjoituksen. Kirjoitus on niin hieno, että ansaitsee uudelleen julkaisemisen.

Alkuperäisen blogikirjoituksen osoite on  http://tuskanen.blogspot.fi/

Tuskanen Pakka

torstai 17. tammikuuta 2013

Toivoiltaan isänmaa otti

Spei suae patria dedit. Toivoilleen isänmaa antoi. Köyhä Suomen suuriruhtinaskunta rakennutti Vanhan ylioppilastalon, se rahoitettiin osittain kansalaiskeräyksellä. Siksi talon fasadissa lukee tuo kuuluisa lause. Valistusaatteelta kesti yli viisisataa vuotta itää, kasvaa ja tuottaa hedelmiä. Suomen tasavallan (demokraattisilla vaaleilla yhteisiä asioitamme hoitamaan valituilta) päättäjiltä kesti vajaat kymmenen vuotta möyssätä ne hedelmät tuusannuuskaksi ja vetää ne alas viemäristä. 

Olisi helppo kirjoittaa artikkeli nuorten syrjäytymisestä ja masennuksesta, jos haluaisi vain todeta asian. Keväällä 2011 Kelan tiedotteessa kerrottiin: viisi nuorta jää eläkkeelle joka päivä. Miksi näin tapahtuu, siihen ei ole helppo löytää vastausta. Miten sitä pitäisi lähteä etsimään? Löytyisikö se sosiaalipsykologian, sosiologian vai psykologian tutkimusmenetelmillä? Vai pitäisikö tutkia historiaa? Millainen otos pitäisi olla jos haluaisi tutkia asiaa haastatteluilla? Mitä kysymyksiä pitäisi esittää haastateltaville? Keitä pitäisi haastatella? Mitä tilastoja pitäisi etsiä? Miten niitä pitäisi tulkita? 

Kelan tutkija Raimo Raitasalo esittää artikkelissaan kolme mahdollista syytä nuorten eläköitymis-ilmiöön: sosiaaliturvan saamisen edellytykset ovat muuttuneet, mielenterveyden häiriöitä pystytään paremmin diagnosoimaan ja hoitomahdollisuudet ovat riittämättömiä. ”Voiko kyse olla siitä, että nämä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet nuoret ja nuoret aikuiset eivät ole saaneet riittävän varhain aloitettua tarpeen mukaista hoitoa?” kysyy Raitasalo tutkimuksensa yhteenvedossa. (Raitasalo, Maaninka 2011, s. 9) Mutta onko se oikea kysymys? Ja riittääkö se?

Isänmaan toivot?

1980- ja 1990-lukujen talous- ja sosiaalipolitiikan seuraukset ovat alkaneet näkyä nyt. Ahneus on johtotähtemme. Osmo Soininvaaran mukaan 1990-luvun lamahallitusten oli tarkoitus luoda noin 250 000 työttömän reservi, koska silloisten talousoppien mukaan sellaista tarvittiin taloudellisen nousun vauhdittamiseen. Työttömien reservi kuitenkin räjähti käsiin.

1930-luvun nuori, Juurakon Hulda Hella Wuolijoen näytelmässä, opiskeli vapaa-ajallaan ja uhmasi oman aikansa patriarkaalista ja elitististä luokkayhteiskuntaa. Näytelmä kuvaa oman aikansa ihanteita, kansanvalistusaatetta ja sosiaalisen nousun mahdollisuuksia opiskelun ja työn avulla. Bernard Shaw’n näytelmään Pygmalion (1912) pohjautuvassa musikaalissa My Fair Lady Eliza Doolittle opettelee puhumaan, käyttäytymään ja pukeutumaan kuten ylemmät luokat. Näytelmässä liikutaan 1900-luvun alun luokkayhteiskunnassa. 

2010-luvun Suomessa kouluttautuminen ei enää takaa mahdollisuutta päästä kiinni hyväpalkkaiseen työhön tai edes työhön ylipäänsä. Etsivätkö aikamme Huldat ja Huugot sosiaalisen nousun mahdollisuuksia tositeeveestä? BB-Huugo, Huippumalli-Hulda, Idols-Elisa? Idolsissa edellytetään jonkin tasoista musiikillista lahjakkuutta ja kouluttautumista, Huippumalli-ohjelmassa pitää olla tietynlainen ulkonäkö, mutta Big Brotherissa ei vaadita muuta kuin osallistumista, pokkaa ja hyvää tuuria. Onko palattu 1900-luvun luokkayhteiskuntaan vai vielä kauemmas, sääty-yhteiskuntaan. 

Kun masennusta sairastava nuori yrittää päästä uudelleen kiinni elämään ja mahdollisesti koulutukseen ja työhön, on Kelalla ja työvoimahallinnolla tarjolla pelkkää tyhjää ja monen kuukauden karenssia. Kaikki yritykset päästä elämässä eteenpäin tyrmätään byrokratian rattaissa ja nuori jätetään ilman mitään hoitoa, tukea ja tuloja. Kelan, työvoimahallinnon ja sosiaalitoimistojen byrokratia näännyttää nuoret ihmiset, jotka ovat joutuneet sen kynsiin. 

Opittu avuttomuus?

Yhdysvaltalainen psykologi Martin Seligman teki 1960-luvulla kokeita koirilla ja onnistui löytämään ilmiön jota hän alkoi kutsua nimellä ”learned helplessness”, opittu avuttomuus. Koirat oli jaettu kolmeen ryhmään. Koirille annettiin sähköiskuja. Kahden ryhmän koirat pystyivät toiminnallaan vaikuttamaan sähköiskujen loppumiseen. Kolmannen ryhmän koirilla sähköiskut eivät loppuneet, vaikka ne olisivat tehneet mitä. Kokeen seuraavassa vaiheessa kolmannen ryhmän koirat olisivat helposti voineet välttyä sähköiskuilta, mutta ne eivät tehneet mitään asian eteen. Ne oli ehdollistettu avuttomiksi. Koirien oireet muistuttivat kliinistä depressiota. 

Jos nuori mielenterveyskuntoutuja yrittää lähteä työelämään, hän voi joutua jopa seitsemän kuukauden karenssiin ja jäädä ilman mitään tuloja, jos ei hänellä ole työhistoriaa. Mahdollisuudet saada työtä eivät ole kovin kummoiset, varsinkaan jos koulutuksessakin on puutteita. Mistä löytyy työnantaja, joka haluaa palkata mielenterveyden ongelmista kärsineen, kun terveille ja koulutetuillekaan ei löydy töitä. Millä rahoilla nuori edes elää saati etsii työtä, jos hänellä ei ole mitään tuloja. 

Seuraava mahdollisuus on sosiaalitoimisto. Avustuksen saaminen ei tunnetusti ole helppoa. Kuinka nuori ihminen edes osaa hakea, mistä hän tietää, mitä papereita pitää hankkia. Tilanne alkaa muistuttaa Seligmanin koiraparkojen tilannetta, mikään mitä nuori tekee, ei vaikuta hänen tilanteeseensa. ”Seuraava pysäkki sosiaalitoimisto” on Matti Kosken kuvitteellinen kertomus, joka Kosken mukaan olisi voinut tapahtua jollekulle jossakin.

Onko syrjäytyvän suomalaisnuoren seuraava pysäkki siinä Sokoksen edessä, romanikerjäläisen vieressä, jos siitäkin ei ajeta pois, vai turvautuuko hän prostituutioon tai rikollisuuteen saadakseen elantonsa? Vai auttavatko mutsi ja faija vielä tämän kerran? Vai ovatko he samassa tilanteessa? Tai vielä huonommassa? Mitä muita mahdollisuuksia on? Hypätä parvekkeelta? Jäädä eläkkeelle pysyvästi? 

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyä on yritetty erilaisissa EU-projekteissa jo parikymmentä vuotta. Matti Koski kuvaa tällaista projektia teoksessaan: ”- - - psykososiaalisen tuen, ja sekä kommunikoivan että käytännöllisen vuorovaikutuksen avulla oppisimme itsenäiseen elämään tarvittavia sosiaalisia taitoja, ja myös elämänhallintaa pystyäksemme myöhemmin omaehtoisesti sijoittumaan yhteiskuntaan.” 

Huolimatta ei-mitään-tarkoittavasta sanahelinästä ja kaikkea-hyvää-tarkoittavista EU-projekteista, joihin on syydetty rahaa anteliaasti, Suomessa on hahmottumaton kaikesta syrjäytyneiden nuorten joukko, jonka tarkkaa määrää ei edes tiedetä.  

Kadotettu sukupolvi?

Ovatko asiat Ruotsissa paremmin kuin Suomessa? Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on hehkuttanut Ruotsin talouselämän nousua. ”Maan talous vetää, verot laskevat ilman että kukaan ulvoo hyvinvointivaltion alasajoa, terveyspalvelut toimivat, ruotsalaiset kehittivät toimivan eläkemallin suomalaisten vasta tuskaillessa, ja veropakolaiset palailevat kotiin. Ruotsin työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa ja julkisen talouden vaje pienempi.” Näin kirjoittaa raportin Heja, Sverige! esipuheessa EVA:n johtaja Matti Apunen. (Markkanen, Vapaavuori, Gustavsson et al. 2011.) 

Ruotsin television tuottamassa ohjelmassa Kadotettu sukupolviko? toimittaja Samir Abu Eidmatkustaa Ruotsin halki pohjoisesta etelään tapaamassa ruotsalaisia nuoria. Monilla paikkakunnilla finanssikriisi on vienyt paperi- ja autoteollisuuden työpaikat. Nuoret ovat valmiita tekemään ns. paskaduuneja, he hakeutuvat koulutukseen, etsivät töitä Norjasta tai perustavat yrityksiä ja joutuvat lähes konkurssiin. Työt ovat kuitenkin kiven alla. Nuoret yrittävät elää 300 euron kuukausituloilla, asuvat vanhempien luona tai hakevat toimeentulotukea. 

Ruotsissa on 140 000 nuorta työtöntä, joista puhutaan ”kadotettuna sukupolvena”.Kuulostaako tutulta? Toimittajan mielestä nuoret ovat kuitenkin toiveikkaita ja jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Raportti tuntuu ulkokohtaiselta ja kevyellä kädellä tehdyltä, toimittaja istuu autossa, ajaa kesäisten maisemien halki ja juttelee niitä näitä. Haastateltavia näytetään vilaukselta, heidän tilanteeseensa ei paljonkaan perehdytä. Syntyykö toiveikkuuden vaikutelma ulkokohtaisesta lähestymistavasta vai onko Ruotsissa jotenkin optimistisempi ilmapiiri vai ovatko asiat oikeasti paremmin kuin Suomessa? Miksi Suomessa ei jakseta uskoa tulevaisuuteen? Onko suomalaisissa jotakin vikaa, kun täällä on niin paljon pessimismiä ja toivottomuutta? 

Huomenna hän hakee työtä…

Edellä mainitussa Wuolijoen Juhani Tervapää -nimellä kirjoittamassa näytelmässä eliitin edustaja, Tuomari Saratie, toteaa kaupunkiin tulleesta maalaistyttö Huldasta: ”-- huomenna hän hakee työtä, jota ei löydä, ja ylihuomenna hän on työttömyysavustusta kärkkymässä.” Hulda toimii kuitenkin odotusten vastaisesti, hän ei päädy orjamarkkinoille tai kärky työttömyysavustusta, hän haluaa tehdä työtä ja opiskella. Näytelmässä kuvataan eliitin pelkoa alempien kansankerrosten liiasta sivistymisestä ja sen mahdollistamasta sosiaalisesta noususta, ”-- mihin me joudumme, jos ylioppilastytöt pyrkivät sisäpiioiksi ja maisterit keittäjiksi. -- Mitä siitä tulee, jos rengit alkavat puhua koreita ja ylvästelevät isäntänsä edessä?”. 

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa leviävät tämän päivän raha- ja valtaeliitin asenteet muistuttavat Wuolijoen näytelmässään kuvaaman 1930-luvun eliitin asenteita. Niille on kuvaavaa näkemys, että syrjäytyminen on oma syy, mitkään yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät eivät vaikuta ihmisen elämään ja mahdollisuuksiin. Edellisten sukupolvien rakentamaa hyvinvointivaltiota ollaan romuttamassa. Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa itsestään. ”Heikompien ainesten lisääntymistä” ja ”löhöilyä liian hyvän sosiaaliturvan varassa” ei tule edistää. 

1690-luvun kuolonvuosia käsittelevässä teoksessaan Jumalan vihan ruoska Mirkka Lappalainen esittelee eri aikojen historiantutkijoiden käsitteistöä. Käsite ’liikaväestö’ on peräisin Thomas Malthusin väestöteorioita käsittelevästä teoksesta. Väestöä oli liikaa, joten osa karsiutui. Liikaväestö-teoria oli vielä 1900-luvulla historiantutkijoiden käyttämä työkalu. 

1800-luvun lopulla Pohjanmaan liikaväestö häjyili tai lähti Pohjois-Amerikkaan etsimään työtä ja parempaa elämää. 1600-luvun ihmiset saattoivat pitää katovuosia Jumalan vihan ilmenemisenä, ihmiset olivat tehneet syntiä ja heitä rangaistiin siitä. 2010-luvulla Sandy-myrskyn ja sitä seuranneiden lumimyrskyjen ruhjomat ihmiset sanoivat: ”Jumala vihaa meitä!” 

Jumalan viha, liikaväestö, syrjäytyminen, kannustinloukut – rajuja yhteiskunnallisia ja taloudellisia murroksia on aikojen saatossa pyritty selittämään ylhäältä päin annetuilla käsitteillä ja leimoilla, jotka ovat myös lähes huomaamattomia vallankäytön välineitä. 

Kannustinloukut

Syrjäytymisen periytyminen? Ei pidä unohtaa, että ”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin aluksi tahallaan, mutta kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250 000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.” (Soininvaara 1994, 29.) Ja työttömyyskö on oma syy? Aika kyynistä ajattelua, kun valtiovallan oli tarkoituskin vähän ”kulottaa” kansaa, jotta halpaa työvoimaa olisi saatavilla työnantajien tarpeisiin.

Entäpä jos on niin, että töitä ei vaan ole tarpeeksi kaikille? Jos se kotona löhöävä alkoholisoitunut ja masentunut vanhempi on kouluttautunut aikoinaan väärälle alalle, sanottu irti taloudellisista ja tuotannollisista syistä, eikä enää ikänsä takia kelpaa mihinkään? Jos hän on lähettänyt satoja hakemuksia, osallistunut työvoimahallinnon järjestämiin pakollisiin urasuunnittelu- ja askartelukoulutuksiin ja pakollisiin palkattomiin työharjoitteluihin, jotka eivät kertaakaan ole johtaneet työllistymiseen. 

”Nuorisotakuu takaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.” Mitä tehdään niille, jotka eivät mahdu näihin rajoihin? Entä jos on yli 25-vuotias eikä ole valmistunut mihinkään ammattiin? 

Taloudellinen ja poliittinen eliitti on ollut tavattoman huolissaan kannustinloukuista. Työn tekemisen pitäisi aina olla kannattavaa. Miten kannattavaa on työntekijälle työ ilman palkkaa? Jos lapsi ei ikinä näe vanhempiensa ansaitsevan elantoaan työllä, koska kouluttautuminen ja palkaton työharjoittelu ei millään tavalla johda heidän tilanteensa paranemiseen, miten hän voi nuorena uskoa oman elämänlaatunsa paranevan kouluttautumalla tai työvoimahallinnon järjestämällä pompottelulla. 

Syrjäytyneitä vai syrjäytettyjä?

25-vuotias nuori mies, jolla on kaksi ammattitutkintoa ja lukematon määrä työharjoittelujaksoja ilman palkkaa, on menettänyt itseluottamuksensa eikä enää edes jaksa tehdä työhakemuksia, koska kaikkiin työpaikkoihin on edellytyksenä ”ulospäin suuntautuva persoonallisuus”.

Toinen nuori, 26, oli toiminut lyhyissä työsuhteissa, joita voi kuvata lähinnä orjatyöksi, orjatyöpalkalla, ilman mitään työsuhde-etuja, sairastua ei voinut, koska silloin olisi jäänyt kokonaan ilman palkkaa. Näin on esim. kuljetus- ja siivousalalla. Jos haluaa työtä, on suostuttava kaikkeen. Käytännössä kaikki työsuhteet olivat määräaikaisia, mutta työnantaja ei omien sanojensa mukaan halunnut sanoa ketään irti, vaan kiersi asian niin, että nuori joutui itse sanomaan itsensä irti, jotta ei olisi saanut huonoa työtodistusta. Nuori jäi moneksi kuukaudeksi ilman työttömyysturvaa. 

Nuori mies, 26, sairastui vakavaan masennukseen 22-vuotiaana. Julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kautta hän ei saanut mitään apua, vain reseptin ja muutamia tapaamisia ns. depressiohoitajan kanssa terveyskeskuksessa, ja niitäkin peruttiin jatkuvasti. Lähetettä psykiatriseen erikoishoitoon ei tippunut. Kun tilanne oli jatkunut kuukausia, vanhemmat varasivat hänelle ajan yksityiselle psykiatrille. Psykiatri kirjoitti muutamien kuukausien sairasloman ja suositteli psykoterapian aloittamista. Nuori oli jo niin syvällä masennuksessa, että motivaatiota ei enää tahtonut löytyä. Vähitellen kuitenkin kiinnostus terapiaan heräsi ja psykiatri laati lähetteen, joka vietiin Kelaan. Kela tietenkin hylkäsi terapiahakemuksen. Samoin kävi seuraavalle hakemukselle. Useita kuukausia vanhemmat maksoivat nuoren terapiakäynnit omista pienistä tuloistaan. Lopulta yksityinen psykiatri kirjoitti lähetteen psykiatrian poliklinikalle, jossa nuori kävi jonkin aikaa. Vihdoin sieltä hän sai kolmannen lähetteen psykoterapiaan ja vasta tämä terapiahakemus kelpasi Kelalle. Meni monta vuotta nuoren ihmisen elämässä ennen kuin hän sai tarvitsemaansa apua. Saiko hän Raitasalon tarkoittamaa ”riittävän varhain aloitettua tarpeen mukaista hoitoa”?

Nuori mies, 26, yritti päästä työelämään pitkältä sairausloma- ja kuntoutusjaksolta. Voisi kuvitella, että Kela ja työvoimahallinto tukisivat siirtymistä jotenkin, järjestämällä koulutusta tai työkokeilua tai tukisivat omaehtoista opiskelua. Mutta kaikkea muuta, kun nuori itse otti yhteyttä Kelaan ja pyysi aikaa kuntoutusneuvojalle, hänet tyrmättiin täysin. Mitään aikaa ei annettu, mitään tukea tai neuvoja nuori ei saanut. Kun nuoren isä kysyi työvoimahallinnon virkailijalta, onko heillä esim. kursseja tai jotakin muuta tukea nuorille kuntoutujille, vastaus oli myös täysi tyrmäys, ainoastaan seitsemän kuukauden karenssia oli tarjolla. Miten tällaiseen reagoi jo muutenkin vaikeuksissa oleva: masentuu vielä pahemmin ja jää lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Nuori masennusta sairastava oli jäänyt ilman mitään tuloja ja yritti saada avustusta sosiaalitoimistosta. Hänellä oli asuntosäästötilillä rahaa, jota hän oli säästänyt lapsesta asti voidakseen joskus hankkia oman asunnon. Avustuksen edellytyksenä oli, että kaikki tilit ovat tyhjiä. Hän ei saanut mitään avustusta, ei edes tilapäisesti. Näin meni kaikki turva ja toivo paremmasta tulevaisuudesta, paremmasta elämästä ja omasta asunnosta, usko siihen että voi itse omilla toimillaan vaikuttaa elämäänsä. 

Muumiollekin maksettiin...

Onko niin, että pelko sosiaaliturvan väärinkäytöksistä sanelee virkamiesten ratkaisut? Työttömien ja masentuneiden kyykyttäminen sen varjolla tulee yhteiskunnallemme kalliiksi. Sosiaaliturvan väärinkäyttäjät ovat marginaalinen ryhmä, mutta tuon marginaalisen ryhmän pelko ja siitä johtuvat huonot päätökset aiheuttavat suurempaa vahinkoa kuin väärinkäytökset. Niiden pelossa viedään tuki ja toimeentulo niiltäkin, jotka toimivat rehellisesti. Nuoren ihmisen joutuminen sairaseläkkeelle loppuiäkseen tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin potentiaalisten väärinkäyttäjien saamat aiheettomat tuet.

Opittu avuttomuus – Seligman teki julmia kokeitaan koirilla, Suomessa niitä tehdään ihmisillä. Myöhemmin Seligman jatkoi tutkimuksiaan ja huomasi, että avuttomuudesta on mahdollista oppia pois. Tärkeä tekijä olisi optimistinen asenne, mutta lytättyjen nuorten optimismi katoaa hyvin nopeasti kun he kohtaavat kyykytyksen realiteetit. Toivoiltaan isänmaa otti – toivon. 

Lähettänyt Tuskanen Pakka klo 5.39 

 Tämän jutun kirjalliset lähteet
- Blomgren, Jenni, Hytti, Helka ja Gould, Raija: Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden työttömyys ja sairaustausta eri eläkejärjestelmissä. Nettityöpapereita 26/2011.
- Hannikainen-Ingman, Katri, Hiilamo, Heikki, Honkanen, Pertti, Kuivalainen, Susan ja Moisio, Pasi: Perus- ja vähimmäisturvan yleisyys ja päällekkäisyys 2000–2009. Nettityöpapereita 33/2012.
- HEJA, SVERIGE! Mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa (ja urheilussa)? Juha Markkanen – Jan Vapaavuori – Stig Gustavson – Markus Leikola – Marko Erola – Jukka Lassila – Tarmo Valkonen – Panu Pokkinen – Risto Nieminen. EVA 2011.
- Hänninen Jera, Hänninen, Jyri: Kallis köyhyys, eli, Kuinka hyvinvointivaltio purettiin ja köyhyydestä tehtiin bisnestä. Helsinki, WSOY, 2008.
- Koski, Matti: Seuraava pysäkki sosiaalitoimisto, kertomus syrjästä. Omakustanne, Helsinki 2011.
- Lappalainen, Mirkka: Jumalan vihan ruoska. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2012. 
- Raitasalo, Raimo: Mielialakysely. Suomen oloihin Beckin lyhyen depressiokyselyn pohjalta kehitetty masennusoireilun ja itsetunnon kysely. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 86. Kelan tutkimusosasto. Helsinki 2007. 
- Raitasalo, Raimo, Maaniemi, Kaarlo: Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina 2004–2009. Nettityöpapereita 23/2011.
- Raitasalo, Raimo, Maaniemi, Kaarlo: Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä. Artikkeli Sosiaalivakuutus-lehdessä 1/2011.
- Soininvaara, Osmo: Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Porvoo, WSOY, 1994. 
- Uljas, Päivi: Hyvinvointivaltion läpimurto. Helsinki, Into Kustannus Oy, 2012.
- Tervapää, Juhani: Juurakon Hulda : 7-kuvaelmainen huvinäytelmä. Helsinki, Gummerus, 1937.
- Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä. Kela tiedottaa 28.3.2011.
Muut lähteet
- Kadotettu sukupolviko? Toimittaja Samir Abu Eid, Ruotsin televisio.
- MTV3 – Ylinen, Iida: Eläkkeelle jäänyt nuori on umpikujassa. (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1401179/elakkeelle-jaanyt-nuori-on-umpikujassa)