JÄLKIKIRJOITUS

Tämä on jälkikirjoitus menneelle vuodelle 2015.

Uuden vuoden ilotulitusta

 Mitä on jäänyt mieleeni tästä vuodesta? Koko maailmaa ajatellen tärkein tapahtuma minulle henkilökohtaisesti on Venäjän aloittama Syyrian terroristien, lähinnä Isiksen pommittaminen ja tuhoaminen. Teko oli yllättävä ja rohkea. Vielä vuosi sitten kukaan ei olisi voinut uskoa mitään tällaista. Venäläisten aseiden teho, tarkkuus ja laatu on osoittautunut olevan maailman ehkä parasta ja on varmasti ollut monelle yllätys. Erilaisten risteilyohjusten tehokkuus ja osumatarkkuus tuhansien kilometrien päästä on ollut uskomatonta, puhumattakaan lentopommitusten tehokkuudesta. Erilaisten aselajien yhteistyö on ollut todella uskomattoman saumatonta. Aseiden moderni toimivuus esimerkiksi satelliittien ohjaamana on ollut erehtymätöntä. Monet aselajit ovat ilman muuta maailman parasta luokkaa.

Muutamassa kuukaudessa Venäjä on saanut enemmän aikaan kuin USA liittolaisineen ja Nato-liittolaisineen monen vuoden aikana. Suurimpana erona pidän sitä, että Venäjä on ilmoittanut taistelevansa KAIKKIA terroristeja vastaan. USA jakaa terroristit ystävämieleisiin terroristeihin ja vihamielisiin terroristeihin. Ystävämielisillä terroristeilla on vain taipumusta muuttua vihamielisiksi terroristeiksi jossain vaiheessa. Näin on tapahtunut lähinnä kaikkialla. Hyvänä esimerkkinä Al-Qaida ja Talibanit Afganistanissa. Olisi luullut  jo USA oppineen. USA:n politiikkaan kuuluu luoda ja avustaa terroristeja siellä, missä siitä tuntuu olevan hyötyä USA:lle. Tällainen puuttuminen jonkin maan sisäisiin asioihin on laitonta ja epäeettistä toimintaa. Varsin tuhoisaa se on ollut joka paikassa varsinkin tavalliselle kansalle - siviileille -  olivat kyseessä sitten "ystävällisiä" tai vihamielisiä terroristeja. Palaan Syyrian ongelmiin myöhemmissä kirjoituksissani.

Kotimaasta vuosi 2015 jää mieleen lähinnä eräästä historiamme huonoimmasta hallituksesta. SSS-hallitus on jo kolmas peräkkäinen kehno hallitus ja ylivoimaisesti kehnoin näistä. Tämä tietää huonoja aikoja suomalaisille, varsinkin köyhimmälle kansanosalle. Hyvätuloisille hallituksen toimenpiteet merkitsevät lisätuloja tai lisäetuja. Tämä merkitsee yhteiskuntamme kahtiajakoisuuden lisääntymistä.

Sattumalta käsiini osui juuri Yliopisto lehden vuoden 2015 ensimmäinen numero. Kannessa lukee "Vaikeneminen kultaa?". Lehti käsittelee paljon Venäjää ja suhtautumistamme Venäjään. Minusta jo numeron artikkelien kysymysten asettelu on väärää ja asenteellista. Kirjoitetaan mm. sanktioista. Suomi osallistuu EU:n asettamiin sanktioihin Venäjää vastaan. Suomi on yksi eniten sanktioista kärsivistä maista, kuten jo kirjoitin ihan ensimmäisessä blogikirjoituksessani "Oi kallis kotimaamme - pelastetaan Suomi".  

Jotain maata vastaan asetetut sanktiot eivät vielä koskaan ole ratkaisseet yhtään mitään. Ainoa oikea tie on neuvotteleminen. Venäjästä saamme jatkuvasti yksipuolista, väärää ja epämääräistä poliittissävyistä tietoa sen toimista vaikkapa Ukrainassa. Tulen palaamaan vielä Ukrainan ongelmiin myöhemmissä blogikirjoituksissani.

Minusta meidän pitää suhtautua kaikkiin naapureihimme - siis myös Venäjään - samalla tavalla: yhtä hyvin. Pidetään hyviä suhteita eikä luoteta kaikkeen mitä meille tarkoituksella syötetään esimerkiksi tiedotusvälineistä. Se saattaa olla usein hyvin yksipuolista ja tarkoituksellista. Voisi olla hyvä tarkastella asioita myös toiselta puolelta.

Kaikesta huolimatta toivotan lukijoilleni Hyvää Uutta Vuotta!

TOIVOILTAAN ISÄNMAA OTTI

Tällä kertaa blogikirjoitus ei ole minun tekemäni vaan laitan nimimerkin Tuskanen Pakka kirjoittaman  blogikirjoituksen. Kirjoitus on niin hieno, että ansaitsee uudelleen julkaisemisen.

Alkuperäisen blogikirjoituksen osoite on  http://tuskanen.blogspot.fi/

Tuskanen Pakka

torstai 17. tammikuuta 2013

Toivoiltaan isänmaa otti

Spei suae patria dedit. Toivoilleen isänmaa antoi. Köyhä Suomen suuriruhtinaskunta rakennutti Vanhan ylioppilastalon, se rahoitettiin osittain kansalaiskeräyksellä. Siksi talon fasadissa lukee tuo kuuluisa lause. Valistusaatteelta kesti yli viisisataa vuotta itää, kasvaa ja tuottaa hedelmiä. Suomen tasavallan (demokraattisilla vaaleilla yhteisiä asioitamme hoitamaan valituilta) päättäjiltä kesti vajaat kymmenen vuotta möyssätä ne hedelmät tuusannuuskaksi ja vetää ne alas viemäristä. 

Olisi helppo kirjoittaa artikkeli nuorten syrjäytymisestä ja masennuksesta, jos haluaisi vain todeta asian. Keväällä 2011 Kelan tiedotteessa kerrottiin: viisi nuorta jää eläkkeelle joka päivä. Miksi näin tapahtuu, siihen ei ole helppo löytää vastausta. Miten sitä pitäisi lähteä etsimään? Löytyisikö se sosiaalipsykologian, sosiologian vai psykologian tutkimusmenetelmillä? Vai pitäisikö tutkia historiaa? Millainen otos pitäisi olla jos haluaisi tutkia asiaa haastatteluilla? Mitä kysymyksiä pitäisi esittää haastateltaville? Keitä pitäisi haastatella? Mitä tilastoja pitäisi etsiä? Miten niitä pitäisi tulkita? 

Kelan tutkija Raimo Raitasalo esittää artikkelissaan kolme mahdollista syytä nuorten eläköitymis-ilmiöön: sosiaaliturvan saamisen edellytykset ovat muuttuneet, mielenterveyden häiriöitä pystytään paremmin diagnosoimaan ja hoitomahdollisuudet ovat riittämättömiä. ”Voiko kyse olla siitä, että nämä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet nuoret ja nuoret aikuiset eivät ole saaneet riittävän varhain aloitettua tarpeen mukaista hoitoa?” kysyy Raitasalo tutkimuksensa yhteenvedossa. (Raitasalo, Maaninka 2011, s. 9) Mutta onko se oikea kysymys? Ja riittääkö se?

Isänmaan toivot?

1980- ja 1990-lukujen talous- ja sosiaalipolitiikan seuraukset ovat alkaneet näkyä nyt. Ahneus on johtotähtemme. Osmo Soininvaaran mukaan 1990-luvun lamahallitusten oli tarkoitus luoda noin 250 000 työttömän reservi, koska silloisten talousoppien mukaan sellaista tarvittiin taloudellisen nousun vauhdittamiseen. Työttömien reservi kuitenkin räjähti käsiin.

1930-luvun nuori, Juurakon Hulda Hella Wuolijoen näytelmässä, opiskeli vapaa-ajallaan ja uhmasi oman aikansa patriarkaalista ja elitististä luokkayhteiskuntaa. Näytelmä kuvaa oman aikansa ihanteita, kansanvalistusaatetta ja sosiaalisen nousun mahdollisuuksia opiskelun ja työn avulla. Bernard Shaw’n näytelmään Pygmalion (1912) pohjautuvassa musikaalissa My Fair Lady Eliza Doolittle opettelee puhumaan, käyttäytymään ja pukeutumaan kuten ylemmät luokat. Näytelmässä liikutaan 1900-luvun alun luokkayhteiskunnassa. 

2010-luvun Suomessa kouluttautuminen ei enää takaa mahdollisuutta päästä kiinni hyväpalkkaiseen työhön tai edes työhön ylipäänsä. Etsivätkö aikamme Huldat ja Huugot sosiaalisen nousun mahdollisuuksia tositeeveestä? BB-Huugo, Huippumalli-Hulda, Idols-Elisa? Idolsissa edellytetään jonkin tasoista musiikillista lahjakkuutta ja kouluttautumista, Huippumalli-ohjelmassa pitää olla tietynlainen ulkonäkö, mutta Big Brotherissa ei vaadita muuta kuin osallistumista, pokkaa ja hyvää tuuria. Onko palattu 1900-luvun luokkayhteiskuntaan vai vielä kauemmas, sääty-yhteiskuntaan. 

Kun masennusta sairastava nuori yrittää päästä uudelleen kiinni elämään ja mahdollisesti koulutukseen ja työhön, on Kelalla ja työvoimahallinnolla tarjolla pelkkää tyhjää ja monen kuukauden karenssia. Kaikki yritykset päästä elämässä eteenpäin tyrmätään byrokratian rattaissa ja nuori jätetään ilman mitään hoitoa, tukea ja tuloja. Kelan, työvoimahallinnon ja sosiaalitoimistojen byrokratia näännyttää nuoret ihmiset, jotka ovat joutuneet sen kynsiin. 

Opittu avuttomuus?

Yhdysvaltalainen psykologi Martin Seligman teki 1960-luvulla kokeita koirilla ja onnistui löytämään ilmiön jota hän alkoi kutsua nimellä ”learned helplessness”, opittu avuttomuus. Koirat oli jaettu kolmeen ryhmään. Koirille annettiin sähköiskuja. Kahden ryhmän koirat pystyivät toiminnallaan vaikuttamaan sähköiskujen loppumiseen. Kolmannen ryhmän koirilla sähköiskut eivät loppuneet, vaikka ne olisivat tehneet mitä. Kokeen seuraavassa vaiheessa kolmannen ryhmän koirat olisivat helposti voineet välttyä sähköiskuilta, mutta ne eivät tehneet mitään asian eteen. Ne oli ehdollistettu avuttomiksi. Koirien oireet muistuttivat kliinistä depressiota. 

Jos nuori mielenterveyskuntoutuja yrittää lähteä työelämään, hän voi joutua jopa seitsemän kuukauden karenssiin ja jäädä ilman mitään tuloja, jos ei hänellä ole työhistoriaa. Mahdollisuudet saada työtä eivät ole kovin kummoiset, varsinkaan jos koulutuksessakin on puutteita. Mistä löytyy työnantaja, joka haluaa palkata mielenterveyden ongelmista kärsineen, kun terveille ja koulutetuillekaan ei löydy töitä. Millä rahoilla nuori edes elää saati etsii työtä, jos hänellä ei ole mitään tuloja. 

Seuraava mahdollisuus on sosiaalitoimisto. Avustuksen saaminen ei tunnetusti ole helppoa. Kuinka nuori ihminen edes osaa hakea, mistä hän tietää, mitä papereita pitää hankkia. Tilanne alkaa muistuttaa Seligmanin koiraparkojen tilannetta, mikään mitä nuori tekee, ei vaikuta hänen tilanteeseensa. ”Seuraava pysäkki sosiaalitoimisto” on Matti Kosken kuvitteellinen kertomus, joka Kosken mukaan olisi voinut tapahtua jollekulle jossakin.

Onko syrjäytyvän suomalaisnuoren seuraava pysäkki siinä Sokoksen edessä, romanikerjäläisen vieressä, jos siitäkin ei ajeta pois, vai turvautuuko hän prostituutioon tai rikollisuuteen saadakseen elantonsa? Vai auttavatko mutsi ja faija vielä tämän kerran? Vai ovatko he samassa tilanteessa? Tai vielä huonommassa? Mitä muita mahdollisuuksia on? Hypätä parvekkeelta? Jäädä eläkkeelle pysyvästi? 

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyä on yritetty erilaisissa EU-projekteissa jo parikymmentä vuotta. Matti Koski kuvaa tällaista projektia teoksessaan: ”- - - psykososiaalisen tuen, ja sekä kommunikoivan että käytännöllisen vuorovaikutuksen avulla oppisimme itsenäiseen elämään tarvittavia sosiaalisia taitoja, ja myös elämänhallintaa pystyäksemme myöhemmin omaehtoisesti sijoittumaan yhteiskuntaan.” 

Huolimatta ei-mitään-tarkoittavasta sanahelinästä ja kaikkea-hyvää-tarkoittavista EU-projekteista, joihin on syydetty rahaa anteliaasti, Suomessa on hahmottumaton kaikesta syrjäytyneiden nuorten joukko, jonka tarkkaa määrää ei edes tiedetä.  

Kadotettu sukupolvi?

Ovatko asiat Ruotsissa paremmin kuin Suomessa? Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on hehkuttanut Ruotsin talouselämän nousua. ”Maan talous vetää, verot laskevat ilman että kukaan ulvoo hyvinvointivaltion alasajoa, terveyspalvelut toimivat, ruotsalaiset kehittivät toimivan eläkemallin suomalaisten vasta tuskaillessa, ja veropakolaiset palailevat kotiin. Ruotsin työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa ja julkisen talouden vaje pienempi.” Näin kirjoittaa raportin Heja, Sverige! esipuheessa EVA:n johtaja Matti Apunen. (Markkanen, Vapaavuori, Gustavsson et al. 2011.) 

Ruotsin television tuottamassa ohjelmassa Kadotettu sukupolviko? toimittaja Samir Abu Eidmatkustaa Ruotsin halki pohjoisesta etelään tapaamassa ruotsalaisia nuoria. Monilla paikkakunnilla finanssikriisi on vienyt paperi- ja autoteollisuuden työpaikat. Nuoret ovat valmiita tekemään ns. paskaduuneja, he hakeutuvat koulutukseen, etsivät töitä Norjasta tai perustavat yrityksiä ja joutuvat lähes konkurssiin. Työt ovat kuitenkin kiven alla. Nuoret yrittävät elää 300 euron kuukausituloilla, asuvat vanhempien luona tai hakevat toimeentulotukea. 

Ruotsissa on 140 000 nuorta työtöntä, joista puhutaan ”kadotettuna sukupolvena”.Kuulostaako tutulta? Toimittajan mielestä nuoret ovat kuitenkin toiveikkaita ja jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Raportti tuntuu ulkokohtaiselta ja kevyellä kädellä tehdyltä, toimittaja istuu autossa, ajaa kesäisten maisemien halki ja juttelee niitä näitä. Haastateltavia näytetään vilaukselta, heidän tilanteeseensa ei paljonkaan perehdytä. Syntyykö toiveikkuuden vaikutelma ulkokohtaisesta lähestymistavasta vai onko Ruotsissa jotenkin optimistisempi ilmapiiri vai ovatko asiat oikeasti paremmin kuin Suomessa? Miksi Suomessa ei jakseta uskoa tulevaisuuteen? Onko suomalaisissa jotakin vikaa, kun täällä on niin paljon pessimismiä ja toivottomuutta? 

Huomenna hän hakee työtä…

Edellä mainitussa Wuolijoen Juhani Tervapää -nimellä kirjoittamassa näytelmässä eliitin edustaja, Tuomari Saratie, toteaa kaupunkiin tulleesta maalaistyttö Huldasta: ”-- huomenna hän hakee työtä, jota ei löydä, ja ylihuomenna hän on työttömyysavustusta kärkkymässä.” Hulda toimii kuitenkin odotusten vastaisesti, hän ei päädy orjamarkkinoille tai kärky työttömyysavustusta, hän haluaa tehdä työtä ja opiskella. Näytelmässä kuvataan eliitin pelkoa alempien kansankerrosten liiasta sivistymisestä ja sen mahdollistamasta sosiaalisesta noususta, ”-- mihin me joudumme, jos ylioppilastytöt pyrkivät sisäpiioiksi ja maisterit keittäjiksi. -- Mitä siitä tulee, jos rengit alkavat puhua koreita ja ylvästelevät isäntänsä edessä?”. 

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa leviävät tämän päivän raha- ja valtaeliitin asenteet muistuttavat Wuolijoen näytelmässään kuvaaman 1930-luvun eliitin asenteita. Niille on kuvaavaa näkemys, että syrjäytyminen on oma syy, mitkään yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät eivät vaikuta ihmisen elämään ja mahdollisuuksiin. Edellisten sukupolvien rakentamaa hyvinvointivaltiota ollaan romuttamassa. Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa itsestään. ”Heikompien ainesten lisääntymistä” ja ”löhöilyä liian hyvän sosiaaliturvan varassa” ei tule edistää. 

1690-luvun kuolonvuosia käsittelevässä teoksessaan Jumalan vihan ruoska Mirkka Lappalainen esittelee eri aikojen historiantutkijoiden käsitteistöä. Käsite ’liikaväestö’ on peräisin Thomas Malthusin väestöteorioita käsittelevästä teoksesta. Väestöä oli liikaa, joten osa karsiutui. Liikaväestö-teoria oli vielä 1900-luvulla historiantutkijoiden käyttämä työkalu. 

1800-luvun lopulla Pohjanmaan liikaväestö häjyili tai lähti Pohjois-Amerikkaan etsimään työtä ja parempaa elämää. 1600-luvun ihmiset saattoivat pitää katovuosia Jumalan vihan ilmenemisenä, ihmiset olivat tehneet syntiä ja heitä rangaistiin siitä. 2010-luvulla Sandy-myrskyn ja sitä seuranneiden lumimyrskyjen ruhjomat ihmiset sanoivat: ”Jumala vihaa meitä!” 

Jumalan viha, liikaväestö, syrjäytyminen, kannustinloukut – rajuja yhteiskunnallisia ja taloudellisia murroksia on aikojen saatossa pyritty selittämään ylhäältä päin annetuilla käsitteillä ja leimoilla, jotka ovat myös lähes huomaamattomia vallankäytön välineitä. 

Kannustinloukut

Syrjäytymisen periytyminen? Ei pidä unohtaa, että ”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin aluksi tahallaan, mutta kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250 000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.” (Soininvaara 1994, 29.) Ja työttömyyskö on oma syy? Aika kyynistä ajattelua, kun valtiovallan oli tarkoituskin vähän ”kulottaa” kansaa, jotta halpaa työvoimaa olisi saatavilla työnantajien tarpeisiin.

Entäpä jos on niin, että töitä ei vaan ole tarpeeksi kaikille? Jos se kotona löhöävä alkoholisoitunut ja masentunut vanhempi on kouluttautunut aikoinaan väärälle alalle, sanottu irti taloudellisista ja tuotannollisista syistä, eikä enää ikänsä takia kelpaa mihinkään? Jos hän on lähettänyt satoja hakemuksia, osallistunut työvoimahallinnon järjestämiin pakollisiin urasuunnittelu- ja askartelukoulutuksiin ja pakollisiin palkattomiin työharjoitteluihin, jotka eivät kertaakaan ole johtaneet työllistymiseen. 

”Nuorisotakuu takaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.” Mitä tehdään niille, jotka eivät mahdu näihin rajoihin? Entä jos on yli 25-vuotias eikä ole valmistunut mihinkään ammattiin? 

Taloudellinen ja poliittinen eliitti on ollut tavattoman huolissaan kannustinloukuista. Työn tekemisen pitäisi aina olla kannattavaa. Miten kannattavaa on työntekijälle työ ilman palkkaa? Jos lapsi ei ikinä näe vanhempiensa ansaitsevan elantoaan työllä, koska kouluttautuminen ja palkaton työharjoittelu ei millään tavalla johda heidän tilanteensa paranemiseen, miten hän voi nuorena uskoa oman elämänlaatunsa paranevan kouluttautumalla tai työvoimahallinnon järjestämällä pompottelulla. 

Syrjäytyneitä vai syrjäytettyjä?

25-vuotias nuori mies, jolla on kaksi ammattitutkintoa ja lukematon määrä työharjoittelujaksoja ilman palkkaa, on menettänyt itseluottamuksensa eikä enää edes jaksa tehdä työhakemuksia, koska kaikkiin työpaikkoihin on edellytyksenä ”ulospäin suuntautuva persoonallisuus”.

Toinen nuori, 26, oli toiminut lyhyissä työsuhteissa, joita voi kuvata lähinnä orjatyöksi, orjatyöpalkalla, ilman mitään työsuhde-etuja, sairastua ei voinut, koska silloin olisi jäänyt kokonaan ilman palkkaa. Näin on esim. kuljetus- ja siivousalalla. Jos haluaa työtä, on suostuttava kaikkeen. Käytännössä kaikki työsuhteet olivat määräaikaisia, mutta työnantaja ei omien sanojensa mukaan halunnut sanoa ketään irti, vaan kiersi asian niin, että nuori joutui itse sanomaan itsensä irti, jotta ei olisi saanut huonoa työtodistusta. Nuori jäi moneksi kuukaudeksi ilman työttömyysturvaa. 

Nuori mies, 26, sairastui vakavaan masennukseen 22-vuotiaana. Julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kautta hän ei saanut mitään apua, vain reseptin ja muutamia tapaamisia ns. depressiohoitajan kanssa terveyskeskuksessa, ja niitäkin peruttiin jatkuvasti. Lähetettä psykiatriseen erikoishoitoon ei tippunut. Kun tilanne oli jatkunut kuukausia, vanhemmat varasivat hänelle ajan yksityiselle psykiatrille. Psykiatri kirjoitti muutamien kuukausien sairasloman ja suositteli psykoterapian aloittamista. Nuori oli jo niin syvällä masennuksessa, että motivaatiota ei enää tahtonut löytyä. Vähitellen kuitenkin kiinnostus terapiaan heräsi ja psykiatri laati lähetteen, joka vietiin Kelaan. Kela tietenkin hylkäsi terapiahakemuksen. Samoin kävi seuraavalle hakemukselle. Useita kuukausia vanhemmat maksoivat nuoren terapiakäynnit omista pienistä tuloistaan. Lopulta yksityinen psykiatri kirjoitti lähetteen psykiatrian poliklinikalle, jossa nuori kävi jonkin aikaa. Vihdoin sieltä hän sai kolmannen lähetteen psykoterapiaan ja vasta tämä terapiahakemus kelpasi Kelalle. Meni monta vuotta nuoren ihmisen elämässä ennen kuin hän sai tarvitsemaansa apua. Saiko hän Raitasalon tarkoittamaa ”riittävän varhain aloitettua tarpeen mukaista hoitoa”?

Nuori mies, 26, yritti päästä työelämään pitkältä sairausloma- ja kuntoutusjaksolta. Voisi kuvitella, että Kela ja työvoimahallinto tukisivat siirtymistä jotenkin, järjestämällä koulutusta tai työkokeilua tai tukisivat omaehtoista opiskelua. Mutta kaikkea muuta, kun nuori itse otti yhteyttä Kelaan ja pyysi aikaa kuntoutusneuvojalle, hänet tyrmättiin täysin. Mitään aikaa ei annettu, mitään tukea tai neuvoja nuori ei saanut. Kun nuoren isä kysyi työvoimahallinnon virkailijalta, onko heillä esim. kursseja tai jotakin muuta tukea nuorille kuntoutujille, vastaus oli myös täysi tyrmäys, ainoastaan seitsemän kuukauden karenssia oli tarjolla. Miten tällaiseen reagoi jo muutenkin vaikeuksissa oleva: masentuu vielä pahemmin ja jää lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Nuori masennusta sairastava oli jäänyt ilman mitään tuloja ja yritti saada avustusta sosiaalitoimistosta. Hänellä oli asuntosäästötilillä rahaa, jota hän oli säästänyt lapsesta asti voidakseen joskus hankkia oman asunnon. Avustuksen edellytyksenä oli, että kaikki tilit ovat tyhjiä. Hän ei saanut mitään avustusta, ei edes tilapäisesti. Näin meni kaikki turva ja toivo paremmasta tulevaisuudesta, paremmasta elämästä ja omasta asunnosta, usko siihen että voi itse omilla toimillaan vaikuttaa elämäänsä. 

Muumiollekin maksettiin...

Onko niin, että pelko sosiaaliturvan väärinkäytöksistä sanelee virkamiesten ratkaisut? Työttömien ja masentuneiden kyykyttäminen sen varjolla tulee yhteiskunnallemme kalliiksi. Sosiaaliturvan väärinkäyttäjät ovat marginaalinen ryhmä, mutta tuon marginaalisen ryhmän pelko ja siitä johtuvat huonot päätökset aiheuttavat suurempaa vahinkoa kuin väärinkäytökset. Niiden pelossa viedään tuki ja toimeentulo niiltäkin, jotka toimivat rehellisesti. Nuoren ihmisen joutuminen sairaseläkkeelle loppuiäkseen tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin potentiaalisten väärinkäyttäjien saamat aiheettomat tuet.

Opittu avuttomuus – Seligman teki julmia kokeitaan koirilla, Suomessa niitä tehdään ihmisillä. Myöhemmin Seligman jatkoi tutkimuksiaan ja huomasi, että avuttomuudesta on mahdollista oppia pois. Tärkeä tekijä olisi optimistinen asenne, mutta lytättyjen nuorten optimismi katoaa hyvin nopeasti kun he kohtaavat kyykytyksen realiteetit. Toivoiltaan isänmaa otti – toivon. 

Lähettänyt Tuskanen Pakka klo 5.39 

 Tämän jutun kirjalliset lähteet
- Blomgren, Jenni, Hytti, Helka ja Gould, Raija: Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden työttömyys ja sairaustausta eri eläkejärjestelmissä. Nettityöpapereita 26/2011.
- Hannikainen-Ingman, Katri, Hiilamo, Heikki, Honkanen, Pertti, Kuivalainen, Susan ja Moisio, Pasi: Perus- ja vähimmäisturvan yleisyys ja päällekkäisyys 2000–2009. Nettityöpapereita 33/2012.
- HEJA, SVERIGE! Mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa (ja urheilussa)? Juha Markkanen – Jan Vapaavuori – Stig Gustavson – Markus Leikola – Marko Erola – Jukka Lassila – Tarmo Valkonen – Panu Pokkinen – Risto Nieminen. EVA 2011.
- Hänninen Jera, Hänninen, Jyri: Kallis köyhyys, eli, Kuinka hyvinvointivaltio purettiin ja köyhyydestä tehtiin bisnestä. Helsinki, WSOY, 2008.
- Koski, Matti: Seuraava pysäkki sosiaalitoimisto, kertomus syrjästä. Omakustanne, Helsinki 2011.
- Lappalainen, Mirkka: Jumalan vihan ruoska. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2012. 
- Raitasalo, Raimo: Mielialakysely. Suomen oloihin Beckin lyhyen depressiokyselyn pohjalta kehitetty masennusoireilun ja itsetunnon kysely. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 86. Kelan tutkimusosasto. Helsinki 2007. 
- Raitasalo, Raimo, Maaniemi, Kaarlo: Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina 2004–2009. Nettityöpapereita 23/2011.
- Raitasalo, Raimo, Maaniemi, Kaarlo: Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä. Artikkeli Sosiaalivakuutus-lehdessä 1/2011.
- Soininvaara, Osmo: Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Porvoo, WSOY, 1994. 
- Uljas, Päivi: Hyvinvointivaltion läpimurto. Helsinki, Into Kustannus Oy, 2012.
- Tervapää, Juhani: Juurakon Hulda : 7-kuvaelmainen huvinäytelmä. Helsinki, Gummerus, 1937.
- Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä. Kela tiedottaa 28.3.2011.
Muut lähteet
- Kadotettu sukupolviko? Toimittaja Samir Abu Eid, Ruotsin televisio.
- MTV3 – Ylinen, Iida: Eläkkeelle jäänyt nuori on umpikujassa. (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1401179/elakkeelle-jaanyt-nuori-on-umpikujassa)

ASENNEVAMMA ENERGIATUOTANNOSSA

Kukka on energiaa (E=mc²).

Suomessa on asennevamma energiantuotannon kohdalla. Pitäisi olla omavaraisia hinnalla millä hyvänsä. Tässä ei ole järjenhiventäkään. Jo pelkästään kaksi periaatetta sotii tätä vastaan, Suomen ilmastosta johtuva kalleus ja saastuttaminen. Vaikka se olisi kallista tai se saastuttaisi maailmaa, ei tunnu olevan mitään väliä, miten energiaa tuotetaan, kunhan vain ollaan omavaraisia.

Energiaa taivaan tuulista – vai taivaan tuuliin?

Tuulivoimaa ylistetään yli kaiken, vaikka se ei sovi suomalaiseen luontoon. Se aiheuttaa meluhaittoja, joista ihmiset kärsivät puhumattakaan luonnosta. Se aiheuttaa välkeongelman luontoon, tuulimyllyt tappavat lintuja, jotka eivät osaa varoa "tuulimyllyn" siipiä. Tuulivoima on kallista ja Suomessa ei tuule tarpeeksi. Lisäksi "tuulivoimalapuistot" pilaavat hirveydellään suomalaisen maiseman. Jossain Norjassa tai Tanskassa se toimii, mutta ei Suomessa.

Aurinkoenergia on hyvä vaikkakin kallis energiamuoto. Suomessa sen käyttö on kuitenkin ongelmallista, koska Suomessa "paistaa" niin vähän. Maalämpö on myös kallista. Yksityisessä käytössä ei voi ajatella, että joku eläkeläispariskunta pistäisi vähäisestä eläkkeestään varoja maalämpöön, jos heillä on esimerkiksi toimiva öljylämmitys.

Epäeettistä energiaa?

Turvevoima saastuttaa päästöillään enemmän kuin esimerkiksi kivihiili. Jo pelkästään suon avaaminen saastuttaa puhumattakaan sen ojittamisesta tai polttamisesta. Kuivattaminen saastuttaa ja tuhoaa järviä. Turpeen polttaminen aiheuttaa enemmän hiilipäästöjä, kuin kivihiili! Puupellettien tai hakkeen käyttö turpeenpolton yhteydessä ei paljoa auta. Se saastuttaa päästöillään kivihiilen veroisesti. Soita tuhotaan pelkästään rahanahneudesta. Luonnonvaraiset suot ovat Suomen rikkaus, joista pitäisi olla ylpeä. Suot eivät ole uudistuva luonnonvara. Soiden uudistuminen kestää tuhansia vuosia. Turvevoiman käyttö pitäisi kieltää tai asettaa ainakin voimakas haittavero.

Puupolttoaineet, puupelletit, jätepuu ym. puun poltto aiheuttavat myös jätepäästöjä, joista ei juurikaan puhuta. Ne saastuttavat yhtä paljon kuin kivihiili. Päästöttömyys perustuu oletukseen, että kaadetun ja poltetun puun tilalle kasvaa uusi puu, joka sitoo poltetun puun hiilidioksidin uudelleen pois ilmakehästä. Toinen päästöttömyyttä näennäisesti tukeva oletus on se, että kuoltuaan puu lahoaa, jolloin hiilidioksidi vapautuu ilmakehään joka tapauksessa. Molemmat olettamukset ovat periaatteessa totta. Mutta – puun lahoaminen kestää yli sata vuotta. Poltettaessa hiili vapautuu heti, eikä uusi puukaan kasva poltetun tilalle saman tien, vaan se kestää vuosikymmeniä.

Suomen häpeä on Nesteen käyttämä palmuöljy. Palmuöljyn viljely tuhoaa sademetsiä ja köyhien maiden viljelymaita, joilla voitaisiin kasvattaa ruokaa nälkää näkeville näissä maissa. Finnwatchin tuore tutkimus Neste Oilin plantaaseilta Malesiasta on tässä suhteessa paljastava. Käytetään lapsityövoimaa, palkkataso on alhainen, ihmisoikeusloukkaukset ovat yleisiä. Greenpeace vastustaa jyrkästi öljypalmujen viljelyä. Paitsi sademetsien hävittämistä seuraa myös koko paikallisen ekologian ekosysteemin tuhoutuminen.

Miljoonavoittoja haetaan moraalittomin ja epäeettisin keinoin vaikka olisi muitakin mahdollisuuksia. Sen sijaan, että Suomessa viljeltäisiin öljykasveja, esimerkiksi rypsiä, joista voitaisiin tehdä öljyä, hyviä valmiita peltoja pidetään paketoituina EU:n määräyksestä. Näitä paketoituja peltoja voitaisiin käyttää hyväksi ja viljellä niillä öljyksi kelpaavaa kasvillisuutta. Se ei tuota yhtä paljon voittoa kuin öljypalmut, mutta olisi eettisempää. Rahanahneudesta tehdään moraalittomia ja epäeettisiä tekoja.

Liuskekaasua ja liuskeöljyä ei tulisi Suomessa käyttää eikä niitä tuoda Suomeen. Niiden poraaminen on hyvin arveluttavaa. Tuotannossa maaperään pumpataan runsain mitoin erittäin myrkyllisiä kemikaaleja, jotka jäävät maaperään kenties kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi. Näillä myrkytetään paitsi maaperää myös pohjavesiä.

Luonnonsuojelujärjestö WWF kehottaa jättämään liuskekaasu- ja öljyvarannot käyttämättä EU:ssa, niiden kielteisten ympäristövaikutusten takia. Kaikesta huolimatta liuskekaasua ja -öljyä tuotetaan USA:ssa jo runsain mitoin.

Päästökauppaa käytetään pääasiassa keinotteluihin. Sitä myydään ja ostetaan yleensä bisnesmielessä eikä sillä ole juuri mitään vaikutusta ilmastonmuutoksen kannalta. Pikemminkin päinvastoin. Päästökauppa pitäisi lailla kieltää.

Ydinvoima, mahdollisuudet ja vaikeudet?

Pääosa Suomen energiasta tuotetaan puuvoimalla, öljyllä, ydinenergialla ja hiilellä. Vesivoima on meillä rakennettu käytännössä täyteen. Öljy ja hiili saastuttavat, kuten myös puu. Ydinvoimaa vastaan esitetään voimakkaita kannanottoja, mutta todellisuudessa ydinvoiman haitat, sen säteily ym. tullaan ratkaisemaan tieteellisesti tulevaisuudessa. Suomessa on hyvin vakaa maaperä, joten ydinvoiman rakentaminen ja jätteiden sijoitus ja varastoiminen on varsin turvallista ja sopii Suomelle. Tästä ei tule olemaan ongelmaa. Myös fuusioenergia tullee olemaan tulevaisuuden energialähde, jos sitä opitaan joskus käyttämään.

Neljäs osa Suomen energiasta tuotetaan ydinvoimalla. Tällä hetkellä meillä on neljä toimivaa ydinvoimalaa. Lisäksi on rakenteilla Olkiluoto 3. Rakennelman toimittajia oli aluksi kaksi: ranskalainen Areva NP ja saksalainen Siemens AG. Rakennelma näyttää olevan ikuisuuskysymys. Saksalainen Siemens on jo sanoutunut irti koko projektista. Ongelmana on se, että rakennelma on aivan uutta EPR  tyyppiä eikä tämmöistä ole rakennettu vielä missään (HUOM.). Rakennelman piti olla alunperin valmis jo 2009, mutta saattaa olla, että se ei valmistu koskaan. Alkuperäinen hinta piti olla 2,3 miljardia euroa, mutta vuonna 2012 arvio oli jo 8,5 miljardia euroa. Uskon, ettei tämäkään riitä. Välillä kehuttiin, että Olkiluoto 3 on maailman kallein rakennus, mutta sitten huomattiinkin, että Kanadassa ja USA:ssa on vieläkin kalliimpia ydinvoimalarakennuksia. Yksi hyvä puoli rakennelmassa on se, että sillä on ollut työllistävää vaikutusta vaikkakin huomattava osa työvoimasta on ollut lähinnä ulkomaista halpatyövoimaa.

Olen varma, että jos ydinvoimala olisi jo alun perin tilattu Venäjältä, olisi se jauhanut meille energiaa jo monta vuotta. Venäjä on käsittääkseni tällä hetkellä maailman suurin ydinvoimaloiden toimittaja. Toimittaa tällä hetkellä ydinvoimaloita mm. Kiinaan, Intiaan, Iraniin ja ehkä Turkkiin, mikäli nykyinen poliittinen tilanne sen sallii. Maailman ensimmäinen sähköä tuottava ydinvoimala valmistui Neuvostoliitossa 1954 kesäkuussa, joten Venäjällä on varsin pitkät perinteet ydinvoimalatuotannossa.

Ydinvoimala Hanhikivi I:n suhteen käytetään usein poliittisia argumentteja. Poliittisista ongelmista päästään pitämällä välit hyvinä KAIKKIIN naapureihimme, siis myös Venäjään. Meidän on otettava huomioon maantieteellinen asemamme ja hyväksyttävä se. Lähin naapurimme on voimakkaasti kehittyvä suurvalta ja se meidän on hyväksyttävä ja otettava huomioon. TÄMÄ ON SUOMEN ETU, jota tällä hetkellä ei oteta huomioon ja jota vastustetaan joissakin piireissä. Missään muussa valtiossa koko maapallolla ei ole semmoisia energia- ja muita resursseja kuin Venäjällä. Venäjällä on ylivoimaisesti maailman suurimmat energia- ja mineraalivarat. Tässä me voisimme lyöttäytyä yhteen ja käyttää Suomen korkeaa koulutusta kehittämään uusia tekniikoita ja menetelmiä jopa maailmanlaajuisesti. Tästä olisi suurta etua Suomelle. Jos meillä ei olisi näitä ydinvoimaloita, joutuisimme tuomaan tuon energiamäärän ja se on aina paljon kalliimpaa, kuin itse tuotettu ydinvoima.

Saksan malli: ei ydinvoimaloille mutta kyllä ydinaseille?

Usein esitetään Saksa loistavana esimerkkinä energian tuotannosta ja käytöstä. Saksa on luopunut ydinenergiasta, mutta absurdia ja hyvin kaksinaismoralistista on, että kukaan ei huomioi, että Saksan alueella on sijoitettuna valtava määrä ydinaseita. Näitä ydinaseita ollaan parasta aikaa lisäämässä. Ydinvoimala on rauhanomaista käyttöä, mutta ydinaseet tuottavat pelkästään tuhoa. Miksi tästä ei puhuta? Ensimmäiseksi pitäisi luopua ydinaseista ennen kuin ydinvoimaloista.

Lisäksi saksalainen energia, joka tuotetaan ilman ydinvoimaa on hyvin kallista ja tulee veronmaksajille kalliiksi erilaisten tukien kautta. Sen lisäksi saksalaiset kotitaloudet maksavat sähkönhinnastaan tuplasti enemmän kuin suomalaiset kuluttajat. Kasvihuonekaasut eivät tästä huolimatta Saksassa ole kuuteen vuoteen vähentyneet yhtään. Lisäksi tuuli- ja aurinkovoimalat aiheuttavat vakavia ongelmia sähkönjakelussa. Kysyntäpiikit aiheuttavat sen, että välillä sähköä tuotetaan hurjasti liikaa, jolloin sitä yritetään pakolla syöttää haluttomille naapureille, jopa Suomeen saakka ja välillä sähköstä on huutava pula, joka uhkaa johtaa sähköverkkojen kaatumiseen. Tämä uhka on esiintynyt Saksassa useita kertoja pimeiden, kylmien ja tuulettomien talvikuukausien aikana. Tänä aikana joudutaan tuottamaan energiaa ruskohiilellä, hiilellä ja maakaasulla.

Suomen malli: uusi suunta

Mikä olisi sitten hyvä ratkaisu Suomen energiataloudelle. Maakaasu on käytännössä saasteetonta ja energiatehokkain energiamuoto. Käytännössä se on sataprosenttisesti energiaa. Sen kehittämiseen olisi ehdottomasti panostettava. Tätä pitäisi verollisesti ehdottomasti suosia. Maakaasua voidaan käyttää joko nesteytettynä tai kaasumaisena. Tässä näkisin hyvät mahdollisuudet Suomen teollisuudelle. Kehittämällä ja tutkimalla erilaisia moderneja käyttömenetelmiä (esim. kaasuauto, lämmitys- ja energiateknologia) näen teollisuuden ja tutkimuksen tulevaisuuden alueita, joilla Suomelle olisi paljon hyötyä. Tätä voitaisiin tehdä yhteistyössä kaasuntoimittajan kanssa.

Kun Saksaa on pidetty hyvänä esimerkkinä energiataloudessa, on hyvä mainita, että parhaillaan ollaan rakentamassa kahta uutta kaasuputkea (Nord Stream 2) Itämeren pohjaa myöten Venäjältä Saksaan jo kahden entisen (Nord Stream 1) lisäksi. Olisiko meidän hyvä ottaa tästä oppia? Ei ole mitään järkeä olla omavaraisia energian suhteen, jos se on kallista tai se saastuttaa ja aiheuttaa muuten suurta haittaa. Jos jostain on enemmän haittaa kuin hyötyä, miksi siihen pitää väkisin pyrkiä? Suomen ilmasto asettaa omat ehtonsa ja meidän kannattaa olla järkeviä sen suhteen.

LUIN KAKSI KIRJAA

Luin syksyllä kaksi kirjaa muiden joukossa. Molemmat poikkeavat virkistävästi valtavirran käsityksistä. Mielestäni erinomaisia näkemyksiä Suomesta ja Suomen historiasta - jokaisen suomalaisen kannattaisi lukea molemmat kirjat.

Ensimmäisen kirjan kirjoittaja Tuomo Paasirova käsittelee kirjassaan "Vuosi isänmaalle" jaoteltuina vuoden ajalle Suomen historiaa aina nykyaikaan.

Toisen kirjoittaja Juhani Suomi kirjoittaa kirjassaan "Toisinajattelevan tasavalta" päiväkirjanomaisesti kommentoiden vuoden 2013 tapahtumia paljastavalla tavalla.

Suosittelen lämpimästi kaikille suomalaisille luettavaksi!