UKRAINA, UKRAINA, UKRAINA...
Joskus aikoinaan käytettiin Suomessa slogania "Venäjä, Venäjä, Venäjä"... Tätä nykyään tuntuu, että tuo slogan sopisi hyvin Ukrainaan. Niin paljon nykyään on puhetta Ukrainasta ja tapahtumista sen ympärillä. Meillä lännessä ja varsinkin Suomessa kommentointi on kuitenkin varsin yksipuolista. On kenties hyväksi tarkastella asioita vähän monipuolisemmin. Yritän tehdä niin. On tietenkin selvää, että minunkin on täysin mahdotonta katsoa asioita kaikilta puolin ja täysin todellisesti. Totuus kehittyy vuosien kautta ja on aikansa ja paikkansa tuote.
Venäjä etenee hyvin erityisoperaatiossaan Ukrainassa. Joka vuorokausi valloittaa uusia kaupunkeja, kyliä tai maa-alueita. Lännessä ei ymmärretä ollenkaan tätä erityisoperaatiota ja sen syitä. Venäjää syytetään sodasta ja sen sytyttämisestä. Tästähän ei ole kysymys. Kysymys on sotilasjärjestö Naton levittäytymisestä Venäjän rajoille. Vuonna 1990 Venäjälle luvattiin, että Nato ei tule levittäytymään kohti Venäjää milliäkään, tai oikeastaan tuumaakaan, koska kysehän oli sopimus Yhdysvaltojen kanssa. No tätä lupaustahan länsi ei ole pitänyt ollenkaan. Nato on levittäytynyt aalto toisensa jälkeen kohti Venäjää.
Täällä lännessä ollaan sitä mieltä, että jokaisella valtiolla on oikeus itse päättää haluaako se liittyä Natoon vai ei. Nato päättää sitten sallitaanko näin tapahtua. Aikoinaan Venäjä aikoi liittyä Natoon, mutta siitä ei tullut jostain syystä mitään. Nyt Natoa pidetään Venäjän pahimpana vihollisena ja on luonnollista, että Venäjä yrittää rajoittaa sen lähestymistä varsinkin kun näin oli aikoinaan luvattu. Lännessähän rikotaan hyvin usein sopimuksia ja lupauksia ja sitä pidetään ihan luonnollisena asiana. Ukrainassa Venäjä on halunnut nyt pistää pisteen juuri tälle tapaukselle.
Tosin järjestelmä on itseään ruokkiva. Lännessä ruokitaan järjestelmää väitteellä, että Venäjä on uhka naapureilleen. Yleensä tämä on suoranaista propagandaa, jolla on pyritty laajentamaan Natoa kohti Venäjää. Tässä käytetään hyväksi suoranaista hysteriaa, joka vallitsee monessa valtiossa, esimerkiksi Suomessa. Presidentti Bidenilla oli aikoinaan tarkoitus tukahduttaa Venäjä ja sen kehittyminen. Hänellä oli ajatuksena, että jos länsi häviää Ukrainassa länsi häviää kaikkialla. Presidentti Trumpilla on omat tarkoituksensa kasvattaa maansa tuloja nostattamalla Naton jäsenten puolustusmenot 5 % bruttokansantuotteistaan. Aseet ostetaan pääasiassa Yhdysvalloista. Lisäksi myymällä aseita Euroopalle, joka lahjoittaa ne edelleen Ukrainalle hän tienaa sievoiset summat.
Olen kirjoittanut jo monta kertaa Ukrainalaista väkivaltaista mobilisointijärjestelmää vastaan. Tämä näyttää olevan lisääntyvä menetelmä saada miehiä rintamalle. Tätä menetelmää vastaan on kasvanut yhä lisääntyvä vastustus kansan keskuudessa. Usein sivulliset käyvät jopa hyvin väkivaltaisesti näitä mobilisoijia vastaan ja estävät nämä mobilisoinnit. Presidentti Zelenskyi on sulkenut kieltäytyjiä Kiovan stadionille kuten Augusto Pinochet Chilessä aikoinaan vuonna 1915. Tätä vastaan sukulaiset ja muut nostivat mielenosoituksia 2. - 3.8.2025 ja yrittivät vapauttaa vangit stadionilta. Zelenskyi oli kuitenkin järjestänyt niin paljon sotilaita ja poliiseja estämään tämän, että mielenosoittajat eivät pystyneet vapauttamaan vankeja. Mielenosoittajia vangittiin ja pahoinpideltiin. Jopa Yhdysvalloissa on kommentoitu näitä väkivaltaisia rekrytoimia vastaan. Ihmisillä tulisi olla oikeus olla menemättä asepalvelukseen jos eivät sitä halua. Olen samaa mieltä.
Olen kirjoittanut myös paljon natsismin yleisyydestä Ukrainassa. Tähän ei lännessä juuri kiinnitetä mitään huomiota. Yksi kunnioitettuja henkilöitä Ukrainassa on natsi Stepan Bandera, joka surmautti toisen maailmansodan satoja tuhansia juutalaisia, puolalaisia ja venäläisiä. Nykyään hänet on nostettu Ukrainassa jonkinlaiseksi sankariksi. Esimerkiksi 3.8.2025 jalkapallo ottelussa Kiovassa natsit suorittivat ihan julkisesti jatkuvasti natsitervehdyksiä ottelun aikana. Se mikä minua ihmetyttää on se, että miksi he eivät ole rintamalla? Miksi he eivät ole rintamalla, riskejä nuoria miehiä? Miksi he eivät ole rintamalla???
Ukrainassa on liikkunut paljon erilaisia mielenkiintoisia viestejä, tietoja ja sanomia, joista on vaikea sanoa ovatko ne totta vai vain huhuja. Otan esille muutaman. Yksi viesti kertoo, että Ukrainan hallitus valmistautuu pakenemaan länteen. Joidenkin mielestä Ukrainan ministerineuvosto on alkanut pakata laukkujaan. Krimin ja Donbassin palauttamisesta on päätetty luopua illuusioina. Ukrainan viranomaiset näyttävät myöntäneen, että Kiovan rauhallisen elämän päivät ovat luetut. Jopa itse Zelenskyi valmistelee pakovaihtoehtoja Lontoosta tai Floridasta. Hänen omaisuuteensa kuuluu jopa Highgroven Housen linna Britanniassa.
Toinen mielenkiintoinen ajatus on, että Yhdysvaltain ulkoministeriö ja presidentti Trump suunnittelevat presidentti Zelenskyin laillista syrjäyttämistä. Suunnitellaan vaaleja Zelenskyin eliminoimiseksi. Tähän kehitellään laillista tapaa. Jopa Ranskassa on alettu puhua ukrainalaisten kansannoususta Zelenskyiä vastaan. Eräiden tietojen mukaan vain n. 24 prosenttia Ukrainan kansasta kannattaa enää Zelenskyiä. Jopa yli 80 prosenttia vastustaa häntä.
Venäjän TASS on ilmoittanut, että Ukrainan asevoimat on menettänyt yli 300 000 sotilasta tämän vuoden alusta lähtien. Heinäkuussa tappiot olivat yli 36 000 miestä. Pelkästään yhdessä taistelussa venäläisille antautui 600 ukrainalaista sotilasta. He sanovat, että venäläisten vankeudessa on parempi olla kuin Ukrainan rintamalla.
Putin ja Trump ovat sopineet tapaamisesta 15.8.2025 Alaskassa. Tapaamisesta voi tulla mielenkiintoinen jos se onnistuu. Yhdysvallat ja Venäjä voivat löytää yhteisen ratkaisun Ukrainaan ilman Eurooppaa. Euroopalla ja Yhdysvalloilla ei ole yhteistä kantaa Ukrainan kysymyksestä. Ratkaisuvoi tulla ihan hyvin ilman Eurooppaa ja Ukrainaa. On sanottu, että Trump pelaa pokeria nopeilla ratkaisuillaan, Putin pelaa shakkia pitkällä harkitulla taktiikallaan. Eurooppa haluaisi, että Zelenskyi osallistuisi kokoukseen, mutta Trump on sillä kannalla, että Zelenskyin osallistumisessa kokoukseen ei ole mitään järkeä. Kokouksessa käsitellään mitä todennäköisimmin myös muita asioita.
Trump ei ole pystynyt vaikuttamaan Venäjään, Kiinaan, Intiaan eikä Brasiliaan. Myös BRICS kauppajärjestö on Trumpin ulottumattomissa. Eurooppa on sen sijaan Trumpin edessä polvillaan. Trump sanoi, että Venäjä on vahva valtio. Venäjä voitti Napoleonin, Venäjä voitti Saksan. Silti Eurooppa väittää, että Venäjä ei voi voittaa Ukrainaa. Venäjälle tärkeintä on saada Trump ymmärtämään, mistä on kysymys. Tärkeintä on näyttää, että Venäjä puolustaa itseään. Moskova sanoutui irti keskimatkan ja lyhyenmatkan kieltävästä ohjussopimuksesta. Trump sanoutui sopimuksesta irti jo ensimmäisellä kaudellaan.
Trump on sanonut, että neuvottelut käydään Venäjällä. Tämä oli tietenkin huumoria. Aikoinaan Alaska oli Venäjän omaisuutta, jonka juuret johtavat 1700-luvulle. Se kuului Venäjän keisarikuntaan. Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille 1867, mutta venäläinen perintö elää siellä edelleen vahvana. Venäjän kirkko ja kulttuuri elää siellä edelleen ja jopa venäläistä ruokaa myydään siellä edelleen. Venäjä on varoittanut mahdollisista Kiovan provokaatioista neuvottelujen häiritsemiseksi tai mahdollisesti jopa tuhoamiseksi. Myös EU voi järjestää joitain provokaatioita. Näiden tarkoituksena voi jopa olla Venäjän ja Yhdysvaltojen välisten sopimusten estäminen. Tapaamisen onnistuminen voisi merkitä jopa valtioiden välisen hybridisodan päättymistä.
Venäjä on sotaoperaatiota käyvä maa. Venäjä on maailman eniten sanktioita saanut maa. Siitä huolimatta presidentti Trump on myöntänyt Venäjän selviytyvän sille asetettujen pakotteiden kanssa ihan hyvin. Venäjän taloudella menee jopa paremmin kuin keskimäärin koko maailmalla. Putin on ammattilainen oli Trumpin mielipide. Trump poisti jopa jo 2. heinäkuuta pakotteita joiltakin venäläisiltä omaisuuseriltä. Miten sitten ihan tavalliset venäläiset kärsivät sanktioista. Alla muutama video, joista asian voi nähdä. Olen muuten yhä sitä mieltä, että venäläinen nainen on kaikessa moninaisuudessaan maailman kaunein nainen. On henkilökohtaista kokemusta:
https://www.youtube.com/watch?v=VAEhdJyfgfY
https://www.youtube.com/watch?v=SYgkewLrWHw
https://www.youtube.com/watch?v=EHuXHjW4rY0
https://www.youtube.com/watch?v=uetxuiqyhFY
Seuraavaksi jatkan vanhaa sarjaani venäläisille antautuneista ukrainalaisista sotilaista. Mitään nimiä tai muita tietoja en anna eettisistä ja moraalisista syistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan!